AJATUKSIA, KOKEMUKSIA, ILLUUSIOITA, TOIVEITA JA HAAVEITA..
UUSINTA UUTTA ARIA..
Samalla rannalla
19.11.2023 Kata beach Thaimaa
Hienoa hiekkaa varpaiden välissä, tuulessa taipuvia hiuksia otsalla.
Kivien välissä loiskuva vesi, auringon paiste ja ruskettunut orvaskesi.
Lämmin on puhallus tuulen, tulen lähemmäksi, hengityksesi kuulen.
Yhteistä matkaa on ihana kulkea, ihana on käsikädessä olla ja silmänsä sulkea.
Ollaan lomalla, rannalla sannalla, samalla puolella..
"Innen" Synttärit 🙂
Kuusamo 26.8.2023
On tehty paljon värssyjä ja runoja eri vuodenajoille.
Talvelle, keväälle, kesälle ja syksylle.
Tämä tässä on runo ysikytkuus vuotiaalle "Innelle" 🙂
Vierii vuodet alati sukkelaan, ei ehdi enää kirkolta kalaan.
Talvella on aikaa miettiä syntyjä syviä, vuosien varrella tehtyjä tekoja hyviä.
Kevät on aina iloista aikaa, Jazzia pelataan ja aurinko paistaa.
Vanhala, Puistola ja Perälä, niin ja vihdoin viimein Kotkanpesällä. Olipa taas ihana kesä.
Kesällä käydään aina reissussa vähän. Reissut, no ei ne jää tähän.
Syksy päättää kesän retket, syksyllä alkaa telkkarin äärellä kiintoisat hetket.
Vaikka kesällä ei käyty hillassa, löytyy niitä "Innen" synttärikakussa.
Onnea "Inne" tänään 96v.
KIIRE (Vilppula 10.6.2023)
Jokaiselle kai jotain on aina tarjolla. Jokainen kai jotain aina ansaitsee saada.
Jollekin joku toinen asia on tärkeämpi kuin toinen.
Jompikumpi on parempi. Kumpi voitti kampen... Näin joskus lorussa hoettiin.
Ennen oli paremmin ja nyt on enää vain tavoitteet ja kiireet.
Kiire, ei oikeasti minnekään
Kiire, onko tullut jäädäkseen
Kiire, aina jonnekin
Kiire, kunnes kaikki päättyy..
Oisko viisasta vihdoin huomata, että
Vanhassa oli, mistä valita ja Parempi hetki tuumailla, kuin rynnätä suinpäin
Onko ahneella p.mainen loppu ja onko mitään järkeä, että on aina kiire ja hoppu.
Oisko nyt sopiva hetki taittaa kiire ja jatkuva rumba. Oisko nyt oikea hetki alkaa nauttia ja tanssia iloinen rumba:)
Kevään pumpulipilvet.. (19.3.2023 lennolla Malagasta Tampereelle)
Taivaan kansi on sininen ja kirkas. Aurinko antaa värit ja kirkkauden sille.
Näky on kaunis ja raikas, paras aihe mielikuvituksille.
Unelmat ja haaveet, kaikki on nyt mahdollista.
Kaunista ja suurtakin, muttei yhtään kallista.
Jo taivaanrantaan pieni pilvi tiensä löytää, pehmyt hentopumpulivuohi.
Pitäisikö siitä alkaa huolta kantaa, pelästyäkö ja unelmista ote pois antaa..
Älä ole huolissasi, jatka vaan unelmointiasi.
Pumpulipilvet ajelehtivat ohitsemme pikkuhiljaa.
Kirkkaalla säällä ovat niin kauniita ja meille kiireisiltä ajatuksilta rauhan antaa.
Älä ole huolissasi huolistasi.
Taivaan pumpulipilvet liikkuvat hiljaa, ne ovat rakkauden meri, ne ovat sielusi vilja.
Mielessä kevätaurinko. (5.2.2023 Kuusamo)
Hienoinen tuuli rantakaislikkoon uida jo saa. Talven kylmyys ja tuiskut ovat jääneet jo taa.
Auringon säihkyvät säteet ja lämpimät lyhyet hetket, käsivarsilla ja kasvoilla viimeinkin tunnet.
Aina olet kesän lapsi omasta mielestäsi ollut. Silloinkin, kun ei tuttuja olleet vielä maailman kolhut.
Jos haluat nautinnon tuntea omilla aisteilla, silloin ei kannata maailman vauhtia tai murheita ajatella.
Laita siis hymysi mukana silmäsi kiinni, anna kauniiden ajatusten ja auringon tulla unelmiisi.
Päämäärä (orig. lennolla Thaimaasta 25.1.2023)
Matkalla olen jo kauan aikaa viettänyt. Olenko itseni kanssa sinut nyt.
Kuljenko kauas itsestäni pois, mitä kohti paras suunta ois.
Pitäiskö olla suunta luokse rakkaiden, näitä ajatuksiani tässä hieman pakkailen.
Matkaa tärkeämpi on kuitenkin päämäärä, olitpa sitten sopeutuva taikka jäärä.
Todellinen rakas sua varmasti odottaa, sitä tunnetta ei saa sydämestä koskaan kadottaa..
Vapaa.. (orig. lennolla Thaimaasta 25.1.2023)
Korkealta ja kovaa, kaikkea kaunista ja somaa.
Kauas on pitkä matka, juosten ei aina sinne asti jaksa.
Jos vapaa olla haluat, niin korkealle paikalle kapuat. Vai löytäisitkö rauhan laaksoista, metsistä järvistä tai soista
Mut mikä onkaan tuo vapaus. Onko se vain mielessä oleva tapaus.
Josko oikeesti ootkin kokoajan vapaa ollut, et vain tiennyt sen näin olevan ollut.
Hyvä sää (orig. Khaolak 19.1.2023)
Valkoista hiekkarantaa kanssasi kuljen. Käsi on kädessä kiinni, silmäni suljen.
Edessä avautuu rannan kaaret ja kaukainen luoto.
Turkoosi meri ja laguunin muoto.
Aurinko meidän kahden askelia hellästi sivelee. Katseemme kertoo, tämä mieliämme hivelee.
Onni on olla yhdessä retkellä täällä. Onni on osata nauttia rakkaudesta joka säällä.
Kiire (orig. Thaimaa 19.1.2023)
Kuljen virran mukana. Joskus tuntuu, että kaikesta kaukana.
Vauhti on välillä liiankin suuri, joskus hidas kuin veteen kaartuvan puun juuri.
Mietin, onko kiire itse keksitty ja vain itsensä tärkeäksi asettama juttu.
Mietin, onko pakko kellua mukana, kuin rantaansa etsivä lumpeenkukan nuppu.
Kiire luo kaikille kireyden puitteet, kiire pukee päällemme änkyrän pukineet.
Selätä kiireesi pois, älä sen mukana roikkua anna. Rauha mieleesi tarttua vois, ota kahvoista kii ja mukanasi kanna.
24.12.2022
Joulun taika
On kai pitkäkin matka jo kuljettu. On kai monta ja monenlaista tapahtumaa omiin silmiin tallennettu.
On ollut haaveita ja unelmia, toiveitakin suuria.
Iloisia onnistumisia, silloin on siirrelty vuoria.
Kaikkia tapahtumia ei kuitenkaan aina halua muistaa. Vasta silloin, kun on alkanut suksi taas luistaa.
Vuoden lopussa alkaa aina muistelun aika, siinä on esillä vain kaikkein rakkaimmat muistot.
Se on se joulun taika.
Ei silloin mitään ikävää muistella hoksi, ei tuu mieleen sitäkään, mikä joskus aiemmin kovasti koski.
Tätäkö on se joulun aika, siis kaiken kauniin muistelun aika. Oisko jo aika alkaa kaikkea tapahtunutta muistella, niitäkin hetkiä, jolloin ei osannut suksilla luistella..
Tällainen voisi olla uusi joulun taika.
Jos joulun taian aina mielessä muistaa pitäisi, silloin totuus maailmaan paremmin itäisi.
Sovitaanko niin, että vuoden päästä tähän samaan aikaan, huomaamme, että koko vuoden uskoimme ja luotimme tähän uuteen parempaan joulun taikaan.
Kuusamo 24.12.2022
13.12.2022 (orig.23.9.2023)
PARATIISI (unelmia tähän aikaan vuodesta..)
Kaksin kuljimme rannalla, on niin ihana kulkea pehmeällä sannalla.
Yhteisen ikuisen onnen me jaamme, jos vain sopivan saaren jostain saamme.
Edessä siintää kaukainen saari tai kaksi. Ota kädestä kiinni on meillä käynyt flaksi.
Matkalla sinne pitää esteitä voittaa, jos ei yritä, ei mitään voi voittaa.
Jos kastumista tai jaksamista pelkäät, yhteisille unelmillesi käännät selkää.
Kun tarpeeksi uskot sun unelmiisi, pääset sinne on siellä paratiisi.
13.12.2022 (orig.28.9.2022)
PIDÄ UNELMISTA KII
Auringon säteiden piirtämään maisemaan mieleni mun kulkee. Sinne niin pääsee, jos osaa oikein silmänsä sulkee.
Yhdessä olisi niin kivempi tehdä se retki. Samassa unelmassa vietettäis tää nautinnollinen hetki.
Annettais auringon poskia ja paljasta vartaloamme helliä, kuumottaa. Nyt taitaa tuo kosketus alkaa jo ihanasti napamme ympärystä polttaa.
Älä ainakaan avaa nyt silmiäsi sun, pidän myös omani kiinni kun vartalosi lämpöön kietoudun.
Koskaan ei pidä unelmista niin helposti irti päästää..
Koskaan ei kannata turhempaan omaa elämäänsä säästää.
22.11.2022
Hetki MARRASKUUn
...Uusi aamu yrittää silmäluomia toistaan erilleen irroittaa
Luomien alla järki koittaa sinut hereille virvoittaa
Mikä on, kun mikään ei miltään tunnu.
Missä vika, ei silmät millään valoonnu
Siispä annan aamun vielä vähän vieriä, alkaa vihdoin valo tähän toiseenkin silmään kieriä.
Varovasti ulos silmilläni tihrustan, molempia silmiä aukenemaan kannustan.
Aurinko ei vielä päivälläkään silmiini tuu, eikä illallakaan näy missään täysikuu.
Tän hetken täytyy olla, mikäs muu kuin MARRASKUU.. 🙂
Tampere 22.11.2022
"SISÄLLÄ PALAA"
Takassa tulet hellästi puita nuolee hyväilee.
Kauniisti loimuten liekit puunkuoren ja sisältä syyt ympäriltään nielee.
Vaan ei se kaikki oo, mitä puun kuoresta ulospäin näkyy..
Olisi niin helppoa näkemänsä ainoana ja oikeana uskoa.
Nähdä ja tuntea siis vain kaiken sen näkyväisen.
Ois helpompi antaa itsensä luulla, et kaikki minkä näkee se pinnassa on.
Myös siis se mikä ei näy ja mitä koskaan ei ääneen voi kuulla.
Helpolla ei mieli periksi annakaan, eikä isoa taakkaa kannakaan.
Jos haluaa kaikkein tärkeimmän löytää etsimällä se pitää etsiä kuuntelemalla..
Vilppula 29.10.2022
"Onnen maali."
Kun tuuli tuivertaa ja kaulaa alkaa kuivaa.
Niin tulee mieleen, et nyt täytyy alkaa nielee.
On tunne siitä kumma juttu, et se ei vuosienkaan kautta oo mikään tuttu.
Jos jotain kivaa ja kaunista kovin toivoo, ei oo sanottu, et se kaikki toivoen löytyy.
Oon joskus tunteissani ihan hukassa, niin kuin sä oot joskus ollut sekaisin huumaavasta kukasta..
Ja jos joskus onnen maaliin pääsen, sen kaiken, rakkaimpieni kanssa jaanen.
Vilppula 22.10.2022
"Ihmisen ulkokuori"
Kuuden vanhana mummolassa, yksin istuin pikkulassa.
Silloin huomasin ekan kerran, ettei kaikilla tie vie luokse Herran.
Itseäni ja ajatuksiani siinä tutkiskelin, tulevaisuutta mielessäni pohdiskelin.
Tiesin jo silloin haluavani jotain suurta ja muuta, en halunnut elämääni menneeseen kaipuuta.
No olinhan silloin melkein kaikkeen liian nuori, mut peilistä näkyi vain ulkokuori.
Siitä lähtien oon kuitenkin pitänyt kiinni siitä, ettei aina elämään pelkkä ulkokuori riitä.
Ulkoinen pinta, ilmeet ja habitus. Toisten tunteilla leikki ja sanojen papitus.
Ihmisen sisällä kasvaa tahto ja tunteet, jäljistä näkyy, se mitä sä teet..
Kuusamossa 5.10.2022
"RAKAS TUTTU"
No mitä mä teen, kun hauskaa mä teen.
Onko kaikki kiva sallittua vai onko siinä jotain vain valittua.
Kun mä viihteelle meen, silloin kaikkea kivaa teen.
En mieti murheita muita, en unohda kavereiden suita.
Jos hauskaa pitää mä saan, sen kaiken kivan kanssasi jaan.
Ja miks, en hauskaa pitää mä sais en, silloin kaikki huolet pois mielistä kuljettelen.
Sun ja mun .. Näin nautinto valtaa molempien elämän kulun.
Ja huomenna uusi arkipäivä koittaa, se yrittää tämän edellisen voittaa.. No siinähän koittaa..
Uusi päivä uusi juttu, onneksi vieressä on ihana rakas vanha tuttu:)
Mänttä-Vilppula 15.7.2022
"VASTAVOIMA"
Joskus kova tuuli voi sammuttaa palavan kynttilän liekin.
Minne ihmeeseen tuuli sen kaiken viekin.
Voiko syttyä eloon se muualla jossain, vai onko se mahdollista saduissa vain.
Joskus tuli ei syty ilman pienintä tuulta.
Niin, ei kai vuoroveden nousukaan voi suojautua kuulta.
Jos on kaikki täydellistä vasta silloin, kun vastavoimia löytyy pitkin illoin.
Joskus hyvästä on, kun tuuli meitä kaikkia vähän hyväilee, Vaikka samalla kynttilät sammuilee.. 🙂
Niemenranta 14.6.2022
"IHANA PÄIVÄ"
Kun on vaan niin kivaa, ettei huomaa enää mitään huonoa ja ivaa..
On se vain niin kivaa ja siitä alkaa nauttii..
Kun sulla joskus ei oo enää niin kivaa, mielesi kiirehtii kohti nirvanaa..
Mieti silloin sitä kaikkea kokemaasi kivaa ja sit kaikki on jälleen vaan niin ihanaa..
Samos, Kreikka 4.6.2022
TÄNÄÄN JUHLAPÄIVÄNÄ
Torreblanca Fuengirola 14...
Joskus oon miettinyt, mun omaa ikää. Ja että onko mulle koskaan riittänyt mikään.
En oo varma, mut tulkitsen, omasta mielestä oon ainutlaatuinen..
Omahyväinen paska ja riittämätön, itteäni täynnä kiittämätön...
Ei Ei Ei
Ei Ei Ei
Sitä en ainakaan halua olla, muutenhan mä olisin siis ihan täys nolla.
Kuutamolla on hyvä olla, jos on muualla silloin hajoo polla.
Pakko on laittaa todellisuus eteen, olo on kuin kurkistais just jäätyneeseen veteen.
Sieltä jään pinnasta ittene kuitenkin nään, ei kai täyty mulle "tasakymppi" tänään?
Kuutonen ensin ja sitten on nolla.. Taitaa hajota sittenkin polla 🙂
.. aamutunnelmia synttäripäivänä.. ja hauskaahan taas oli 🙂 🙂
"KAUKANA"
Matkalla mailman ääriin, kauas jonnekin tutusta pois
Ajatuksen voimalla, jos siirtyä vois
Mitähän kohti matkamme kulkisi, ehkäpä haaveiden sfääreihin, jossa helposti omat silmänsä sulkisi
Siellä ei yhtään sotia ois, ei mitään, mitä niistä kertoa vois
Siellä ei yhtään pimeää yötä, ei mikään mikä valon veis pois
Siellä aina vain pilvetön, suruton ja niin ihana päivä vain ois
Kun oot kerran päässyt niin ihanaan paikkaan, heti epäröimään alat ja keksimään ryhdyt, miten paljastaisit huijauksen salat
Miten mieleni saisi uskomaan, kenen sulle pitäisi tulla asiasta vannomaan
Että on mahdollista kaikki hyvä tää... Kun se vaan jotenkin sun korvien väliin jää..
(ak/ lennolla Fuengirolasta Helsinkiin 8.3.2022)